keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Kinder-kastike pihville ja lohkopotut grillissä

 

                        Lihaisa vastalause kinder-kakku villitykseen!






Miehille ei aina makea tahdo maistua ja tätä reseptiä tehdessäni jouduin myös itse
sotimaan omia "periaatteitani" vastaan. Suklaan ja pihvin sotkeminen keskenään
kuulosti aluksi täysin mahdottomalta ajatukselta.

Aikani reseptiikkaa päässä pyöriteltyäni alkoi onnistumisen siemen ajatuksesta kuitenkin
itämään. Kokoon keitetty punaviinin ja lihaliemen liitto saavat kaverikseen makeaa
suklaata, jonka makeutta voisi taittaa vienosti chilillä...

Perus Chili-suklaa kastike oli jo entuudestaan tuttu, mutta siihen soosiin yleensä
käytetty tumma suklaa tuo siihen mielestäni liian kitkerän sivumaun.

Muutaman koe-erän jälkeen maku alkoi olla jo taivaallinen ja siihen lisätty mehukas
pihvi loi täydellisen lopputuloksen.

Tyytyväisenä voinkin jakaa tuotokseni nyt myös teille.



1. Kastike

Itse kastikkeen valmistus ei ole vaikeaa, mutta muista panostaa hyvään lihaliemeen.
Jos et jaksa valmistaa lihalientä alusta saakka itse, niin käytä vähintään hyvästä
fondista tai liemipohjasta tehtyä lihalientä. Jos leikkaat itse pihvisi kokonaisesta
palasta niin käytä lihan siistimisestä jäävät osat myös liemeen.





0,5l   Hyvää lihalientä
0,5l   Punaviiniä (sitä halvinta)
2 kpl  Porkkanaa
1 kpl  Sipuli 
1 kpl  Chili
2 kpl  Laakerinlehteä
1 tl   Suolaa
6 kpl  Mustapippuria

Lisäksi 1/4 osaa timjami puntista,
40-60g Kinder-suklaata, sekä lihasta
jääneitä jämä paloja.







Aloita kaatamalla viini ja lihaliemi kattilaan. Laita levy päälle ja pilko porkkanat ja sipuli
suurehkoiksi lohkoiksi. Lisää liemeen lohkotut juurekset, timjami, laakerinlehdet, suola,
mustapippuri, sekä mahdolliset lihan jämät.













Keitä lientä kasaan niin kauan kunnes
jäljelle jää hieman alle puolet alkuperäisestä
määrästä. Aikaa kuluu siihen noin 45-60 min.

Siivilöi tiivistynyt liemi ja kaada se takaisin kattilaan.












Silppua tässä välissä chili ja paloittele
suklaa. Laita kattila takaisin liedelle miedolle
lämmölle ja lisää sinne chili ja suklaa palat.
Sekoittele rauhallisesti miedolla lämmöllä
noin 10-15 minuuttia. Voit halutessasi
suurustaa kastikettä lisäämällä sinne
kylmiä voi paloja tai maizzena-jauhoja.








Herkullinen kastike alkaa olemaan valmista. Jos kastikeen pitää odottaa muiden ruokien
valmistumista, niin kaada isoon kattilaan kiehuvaa vettä ja nosta sinne kannellinen
kastikekattila. Näin soosi pysyy pidempään kuumana ja herkullisena.





2. Lohkoperunat grillissä 






Kuori ja lohko kiinteämaltoisia perunoita tarvittava määrä. Laita isoon kattilaan
reilusti vettä ja laita se kiuhumaan. Veden kiehuessa lisää sinne 1 tl suolaa ja perunat.
Anna perunoiden kiehua n.5 min ja nosta ne reikäkauhalla pois. Jäähdytä peruna kylmän
vesisuihkun alla ja kippaa perunat keittiöpyyhkeen päälle kuivumaan.




Nosta kuivuneet perunat kippoon tai kattilaan ja kaada sinne ruokaöljyä, suolaa, pippuria sekä grillimaustetta.

Tee ennen perunoiden grilliin laittamista valelu-öljy.

1 dl ruokaöljyä, 1 rkl hunajaa, 
1 tl kuivattua rosmariinia, sekä 0,5 tl suolaa

Nostele perunat kuumaan grilliin ja grillaa niitä
keskikovalla lämmöllä 15-20 min tai kunnes ovat
pehmenneet. Kääntele perunoita muutaman kerran
paistamisen aikana ja penslaa niihin tekemääsi
valeluöljyä.

















3. Pihvi





Mehukkaan ja hyvän pihvin tekoon tarvitaan muutama harjoituskerta, mutta jokunen
hyvä vinkki auttaa alkuun. Hyvä pihvi-liha on lähtökohtana mehukkaaseen ja mureaan
pihviin. Siksi raaka-aine kannattaakin hakea suoraan palvelevasta lihakaupasta.


Tutustu grillisi lämpötiloihin ja säätöihin. Oikea lämpötila löytyy yleensä kokeilemalla,
joten elä lannistu jos homma menee muutaman kerran puihin.
Liha pitää muistaa ottaa jääkaapista ajoissa huoneen lämpöön. Lihan koosta riippuen
1-3 tuntia alkaa olemaan sopiva aika.

Älä ylimausta! Suola ja rouhittu mustapippuri riittävät hyvään pihviin mausteeksi.





Jos ostat lihan isoina paloina, (usein edullisin vaihtoehto) niin poista lihasta ensin näkyvät
kalvot kuten possunposki reseptissä näytin.

Tarkastele tämän jälkeen lihaa ja tutki
miten päin lihassyyt kulkevat. Leikkaa
aina poikittain lihasyitä vastaan, näin
saat mureimman lopputuloksen.









Lihaa voi hellästi painella ja muokata
haluttuun muotoon.
Sipaise pinnalle hiukan ruokaöljyä ja
ripottele päälle suolaa ja mustapippuria.
Muita mausteita kunnon liha ei tarvitse.










Aseta huoneenlämpöiset pihvit esikuumennettuun grilliin ja anna grillautua 3-4 min/puoli. Voit halutessa kääntää pihviä paiston puolivälissä 90 astetta, jolloin saat kauniin ristikkojäljen pihvin pintaan.









3-4 minuutin paistoajalla saat pihviisi medium kypsyyden. Lyhentämällä tai jatkamalla paistoaikaa voit säädellä kypsyyttä ruokailijan toivomusten mukaiseksi. Jos kuitenkin paistat valtavan kokoista pihviä niin suosittelen loppukypsentämään pihvin epäsuorassa lämmössä, jottei pihvi pääse kuivumaan liikaa.
Muista laittaa valmiit pihvit folion alle vetäytymään, jotta liha "rauhoittuu" ja vetää lihanesteensä takaisin kudoksiin.














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

laitahan viestiä!