perjantai 1. huhtikuuta 2016

Hampurilainen grillissä, helppo majoneesi ja marinoidut punasipulit

 

  Grillattu hampurilainen mehevällä pihvillä.

 




Hampurilainen, kaikkien grilliruokien kanta-emo ja äiti.

Eikä suotta, lukuisat maistuvat vaihtoehdot, ajan trendeihin mukautuvat täytteet
ja raaka-aineiden suloinen sympatia takaa hampurilaisen suosion vuodesta toiseen.

Kiukuissani olen kuitenkin huomannut, että lähestulkoon kaikissa resepteissä
pihvi-aineksiin lisätään jos minkälaisia mausteita ja jauhelihaa hierotaan
ja murjotaan kuin vierasta sikaa. Älä pieksä lihaa enää toista kertaa hengiltä!

Hampurilaisen sielu on tietenkin pihvi, joten kunnioita ja käsittele sitä myös sen
mukaan. Panosta hyvään ja oikeanlaiseen raaka-aineeseen ja voit unohtaa turhat
kikkailut, sekä mausteet täydellisen lopputuloksen saavuttamiseksi.
Suola, pippuri, sekä kevyt ja hentoinen taputtelu riittää...

Aloitetaan kuitenkin lisäkkeistä.



1. Marinoidut punasipulit

Mainio vaihtoehto suolakurkuille, maistuu myös muiden grilliruokien lisäkkeenä.



2 kpl      Punasipuli
1 dl       Punaviinietikka
1 dl       Sokeri
0,5 dl     Ruokaöljy
1 tl       Suola
1 tl       Chili (jauhettu)







Leikkaa sipuli renkaiksi. Lisää muut aineet kulhoon ja sekoita kunnes sokeri ja suola
liukenevat nesteeseen. Lisää sipulit kulhoon ja peitä kelmulla.
Laita kulho jääkaappiin ja anna marinoitua n.2 tuntia.







2. Helppo majoneesi

Tähän majoneesiin ei tarvitse olla michelin kokki onnistuakseen. Muistat vain huolehtia,
että kaikki ainesosat ovat huoneen lämpöisiä ennen aloitusta.



3 dl   Öljy
2 kpl  Keltuainen
1 rkl  Sinappia (dion paras vaihtoehto)
1 rkl  Omenaviini etikka
1 tl   Suola
1 tl   Mustapippuri
1 tl   Sitruunamehu
1 tl   Paprika (jauhettu)







Laita korkeaan ja kapeaan astiaan keltuaiset, sinappi, sitruunamehu, suola, pippuri ja
etikka. Ota sauvasekoitin ja laita se astian pohjalle. Kaada lopuksi öljy
varovasti kulhoon.





Käynnistä sauvasekoitin ja anna sen
hurista astian pohjalla 15 sekunnin
ajan ja ala nostamaan sauvasekoitinta
varovasti ylöspäin.

















Jatka sekoittelua kunnes majoneesi on valmis. Jos majoneesi on liian paksua, niin voit
ohentaa sitä lisäämällä siihen hieman lämmintä vettä. Voit kaapia majoneesin
tarjoiluastiaan ja ripsauttaa pinnalle vielä paprika maustetta. Laita majoneesi
jääkaappiin ainakin tunniksi vetäytymään, jotta maut tasautuvat.
Helppoa kuin heinänteko :)






3. Pihvi ja sämpylät

Käytän tällä kertaa valmis sämpylöitä ja keskityn itse pihviin, mutta lisäilen kyllä
kesän mittaan pari sämpyläohjetta blogiini.

Pihvin raaka-aineesta ei voi liikaa paasata. Käytä vain hyvää ja tuoretta
naudan jauhelihaa. Rasvaprosentti on parhaimmillaan 20-25%.
Rasvaprosentti saattaa tuntua korkealta, mutta mehevyyden kannalta
suosittelen ainakin kokeilemaan. Toki vähärasvaisempikin käy ja silloin
on oltava erityisen tarkkana pihvinpaistossa, jottei se pääsisi kuivahtamaan.

Edelleenkin suosittelen kääntymään liha-asioissa palvelevan lihakauppiaan
puoleen. Saat aina palvelua ja neuvontaan esim: parhaitten hampurilaispihvien
raaka-aineiden suhteen. Tässä käytettävät lihat ovat paikallisesta lihakaupasta,
lähialueella tuotettua naudan jauhelihaa ja hinta alle 10 euroa/kg.

Laadun ja hintojen seuranta kannattaa ehdottomasti!


Pihvit:




Käytin tähän reseptiin 1 kg jauhelihaa.
Lisäksi tarvitset suolaa, pippuria,
öljyä ja cheddar juustoa.











                                                            
                    Aloita leikkaamalla jauheliha 4 yhtä suureen osaan.
          








Käännä palat niin, että jauhamissuunta
on "pysty".













Ota pala käteen saman suuntaisesti ja
ala hellästi painelemaan pihviä kasaan.
muotoile pihvi sämpylän muotoiseksi.
Puristele pihvin reunoja vielä sen verran,
että pihvi pysyy juuri ja juuri kasassa.









Aseta muotoiltu pihvi leikkuulaudalle ja lisää makusi mukaan suolaa ja jauhettua
mustapippuria molemmin puolin pihviä.
Lopuksi sivele pihveihin öljyä ja paina pihvin keskusta kuopalle. Keskellä oleva kuoppa
auttaa pihviä pitämään muotonsa paiston aikana.










Lämmitä grilli kovalle lämmölle ja
laita pihvit paistumaan. Paistoaika
isoille pihveille 3-4 min/puoli.

Jos grillaat paljon, niin suosittelen
kunnollisen paistinlastan hankkimista.
Vältyt monelta murheelta ja pihvien
rikkoontumisilta kun lasta-asia on
kunnossa. Laadukas kunnon lasta
saattaa maksaa 30-40 euroa, mutta
oikein käytettynä se kestää koko
eliniän.








Pihvien saatua kunnon värin, nosta pihvit
epäsuoraan lämpöön ja lisää cheddarjuustot
pihvien päälle. Juuston alkaessa sulamaan pihvikin alkavat olemaan valmiita. Mehevimmillään pihvi on kun sen jättää keskeltä hiukan punertavaksi, mutta jokainen voi paistaa pihvinsä makunsa mukaan.











Juustojen sulamista odotellessa voit
samalla paahtaa sämpylöiden leikkauspinnat grillissä.










Seuraavaksi alkaa hampurilaisen kasaus. Käytä mieli täytteitäsi, muutama hyvä raaka-aine
riittää. Tässä käytin majoneesin ja sipuleiden lisäksi sinappia, ketsuppia, tomaattia ja rucolaa.
Tuli muuten ihan helkkarin hyvää...









1 kommentti:

laitahan viestiä!