tiistai 29. maaliskuuta 2016

Perunat grillissä

 

                  Perunaa grilliin!

 

 

Jo 200 vuoden ajan on peruna ollut suomalaisen ruoan kulmakivi. Se on ruokkinut
pohjoisen maamme miehet ja naiset niin hyvinä kuin huonoinakin aikoina.
Perunan viehättävyys nousi varsinkin kieltolain aikaan uuteen kukoistukseen
kun syötäväksi kelpaamattomista perunoista alettiin tehdä pontikkaa.

Edelleen peruna pitää pintansa vaikka "atkinson" lobbaus on saanut perunan näyttämään
lähes myrkylliseltä raaka-aineelta. Keitetyt, muusatut, paistetut yms. muut perunat
ovat jokaiselle tuttuja, mutta harmittavan vähän törmää perunan käyttöön grilliruokien
lisäkkeenä. Tästä tylsän-näköisestä mukulasta saa pienellä mielikuvituksella
näyttävää ja maistuvaa grilliruokaa.

Tässä muutama suosikki reseptini vuosien varrelta.

"Käytin kaikkiin tämän sivun perunoihin mausteena suola, pippuri, paprikajauhe, sekä
valkosipulijauhe sekoitusta. Muista Öljytä perunat hyvin ennen mausteiden lisäämistä.
Kaikki perunareseptit voi tehdä millä grillillä tahansa ja ne soveltuvat suoraan tai
epäsuoraan grillaukseen".


Hauskat kierrepotut:



 

Nopeasti kypsyvät kierrepotut ovat
usein lasten suosikkeja. Nakit ja ketsuppia
kylkeen niin ateria on valmis!









Työnnä peruna varrastikkuun ja leikkaa
terävällä puukolla varovasti kierrekuviota.
Kuvion tehtyä voit levittää kierteitä
pitkin tikkua. Öljyä, mausta ja grillaa.
Helppoa ja nopeaa.

n. 20min 200-230c asteessa.





Hasselbackan perunat:




Klassikko perunat grillissä.
Tykkään koristella hasselbackan
perunat korppujauhoilla tai 
parmesani raasteella.












Leikkaa peruna pitkittäis-suunnassa
halki (pysyvät paremmin grillissä).
Viillä perunoihin poikittais suunnassa
viiltoja melkein pohjaan saakka.
Öljyä, mausta ja grillaa
Halkastuina valmistuvat nopeammin, kuin
kokonaiset perunat.
n.30min 200-230 casteessa








Täytetyt yllätysperunat:




Täytettyjen perunoiden "yllätyksenä"
voi käyttää mitä tahansa. Edamjuusto,
aurajuusto, kala, kinkku, yrtit...

Näihin perunoihin käytin edamjuustoa,
kylmäsavulohi tuorejuustoa, sekä
valkosipulinkynsiä.






Kuori perunat ja työnnä omenapora
perunan läpi. Vedä sisus pois ja saat tilaa
perunan sisällä haluamillesi täytteille.









Jos käytät täytteenä juustoa, niin
on kätevää ottaa omenaporalla
samanlainen pala juustoa, se sopii
sellaisenaan suoraan perunan sisään.












Tässä olen työntänyt omenaporan
tuorejuustoon ja lisään juuston sisään vielä
valkosipulinkynsiä. Omenaporan avulla
tuorejuusto ja valkosupuli on helppo
työntää perunan uumeniin.










 Leikkaa lopuksi perunoista poistamistasi tangoista pienet 
palat ja aseta ne "tulpaksi" perunan reikiin





Öljyä, mausta ja grillaa.
Perunoiden koon mukaan valmistusaika 45-60min 200-230c asteessa.















maanantai 28. maaliskuuta 2016

Makaroonilaatikko grillissä







Kyllä, luit oikein: Makaroonilaatikkoa grillistä.
Blogin nimi: everythin from the grill pitänee paikkansa...
Takapihan grillissä kypsyvät padat, laatikot, piirakat, pitsat yms. muut herkut.
Oikein käytettynä grillistä saa lähes hellaa ja kiertoilmauunia vastaavan
"keittiölaitteen".

Tähän halusin laittaa näyttäväksi esimerkiksi suomalaisten ajattoman
suosikki ruoan: makaroonilaatikon. Makaroonilaatikko ohjeita on lähes
yhtä monta kuin on tekijääkin ja tarkoituksenani olisikin esitellä blogissani
useampikin resepti, mutta aloitetaan tästä "Hovihallin" reseptistä.
Reseptiä on hiukan muokattu, mutta runko on sama.
Tämä resepti on ainakin osalle Oululaisista tuttu, maistuva ohje ilman
munamaitoa.

En suosittele painonvartioille tai muille terveysintoilijoille :)


Mitä tarvii?


- 400g Makaroonia
- 400g Jauhelihaa
- 5 dl  Kermaa
- 3 dl  Ketsuppia
- 1 dl  Maitoa
- 3 dl  Juustoraastetta
- 1 dl  Korppujauhoa
- 1 kpl Sipuli
- 2 kpl Valkosipulinkynsi
- 1 tl  Aromisuola
- 1 tl  Mustapippuri





Laita makaroonit kiehumaan keitinveteen pakkauksen ohjeen mukaan.
Laita kulhoon kerma, ketsuppi, maito, 2 dl juustoraastetta, mausteet ja
sekoita aineet keskenään.



Ei ehkä kaunista, mutta niin hyvää...
Silppua sipulit ja kuulota niitä hetki öljy tilkassa. Lisää jauheliha ja ruskista
sipulien kanssa pannulla. Kaada 2/3 osaa kerma/ketsuppi seoksesta pannulle
lihojen ja sipulien sekaan. Anna kiehua sen aikaa, että juusto sulaa kastikkeeseen.
Huuhdo kypsät makaroonit ja sekoita ne soosin kanssa samaan kulhoon.






Voitele uunivuoka ja kaada sekoitettu makarooni-jauhelihaseos vuokaan.
Ripottele päällimmäiseksi loput kerma/ketsuppi seoksesta, juustosta, sekä korppujauhot.




Valmiina grilliin.


Valmistele grilli epäsuoraan grillaukseen niin, että lämpötila on noin 230c astetta.
Pidä lämpöä 230-250c asteisena noin 15min(jotta pinta saa väriä), Jonka jälkeen
pudota lämpötila 180-200c asteeseen. Anna makaroonilaatikon kypsyä vielä
30-45min.






Elä aukaise grilliä turhaan!

Jokaisella aukaisulla grillissä
oleva lämpö karkaa ja kypsymisaika
pitenee.









Hox! "Huijaaminen" sallittu!

Grillissä uusien ruokien valmistus vaatii usein muutaman kerran onnistuakseen,
mestariksi ei tulla päivässä. Varsinkin lämpötilojen ja kypsymisaikojen kanssa
menee harjoitellessa useampikin kerta. Mutta eipä hätää, jos et saa ruokaasi tarvittavaa
kypsyyttä tai väriä, niin laita ruoka grillauksen jälkeen vaikka uuniin.
Tärkeintä on grillistä ruokaan tuleva lisämaku ja grillamisen ilo :)









sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Honey mustard bbq ribs

 

                    Hunaja-sinappi glaseerattu bbq ribs

 

 

 





Kun puhutaan hyvistä ribseistä, niin nämä ovat ehdottomasti top-3 listallani.
Upea makeahko glaseeraus ja suussasulava savuinen liha vievät kielen mennessään.

Tähän päivitykseen lisään samalla muutaman niksin, miten saat ribsisi
onnistumaan paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Samalla katsotaan
hiukan tarkemmin hiiligrillin toimintoihin.





1. Lihan valinta ja käsittely:

Oikea liha oikeaan paikkaan. Monesti ruoan valmistus menee vihkoon jo kauppareissun
aikana. Tulee ostettua sitä helpointa ja halvinta mikä ei välttämättä pääse keitoksissasi
olemaan edukseen. Meistä jokainen taitaa "sortua" usein samaan virheeseen.

Poikkeappa joskus rutiineistasi ja jätä se marinoitu lihajaloste sinne
hypermarketin hyllylle (minne se kuuluukin) ja mene tutustumaan paikallisen lihakaupan valikoimaan. Tule lihakauppiaasi kanssa tutuiksi ja palvelu pelaa. Hän neuvoo ja
auttaa oikean lihan valinnassa, käsittelyssä ja valmistuksessa.
Moni myös pitää lihakauppojen hinta-tasoa korkealla, mutta suosittelen tutustumaan
hintoihin tarkemmin, voit yllättyä. Esimerkiksi nämä kyseiset tuoreet porsaankylkipalat
maksoivat paikallisessa lihakaupassa 5,90-6,90e/kg. Ei hullumpaa? Hinta on sama
ympärivuoden ja saat tuotteesi vielä haluttuun muotoon leikattuna. Tämä hinta kestää
mielestäni kovemmankin vertailun.

Hyvillä raaka-aineilla voi tehdä loistavaa ruokaa,
mutta huonosta ei tahdo saada hyvää tekemälläkään.






Aloita kylkipalan trimmaus poistamalla
luiden päällä oleva kalvo.
Työnnä esim. kuorimaveitsen pää
luun ja kalvon väliin ja nosta varovasti.
Toista sama parin/kolmen luuvälin
kohdalta kunnes saat kalvon reunasta
kunnolla kiinni.








Tartu kalvoon keittiöpyyhkeellä niin
että saat tukevan otteen ja vedä.
Useimmin kalvo lähtee vaivatta,
mutta toisinaan se aiheuttaa päänvaivaa
useammaksi minuutiksi.













Kalvon irrottua trimmaa lihasta
vielä ylinmääräinen liha ja rasva
pois. Ribsi kypsyy tasaisemmin kun
pala on saman paksuinen kauttaaltaan.
Lisäksi paksut rasvakohdat heikentävät
mausteiden imeytymistä lihaan.









2. maustaminen:

Mausteiden maailma on mystinen. Jokin mauste pilaa ruoan ja toinen tekee siitä
vastustamattoman. On hyvä tehdä muutamasta perusmausteesta "varma pohja".
Sitä jakamalla eriin ja jatkamalla muilla mausteilla voit kokeilla ja
testata uusia makuelämyksiä. Näissä kokeiluissa vain taivas on rajana.
Tämä kyseinen mausteseos on hyvä erityisesti porsaanlihalle, mutta sitä voi
käyttää huoletta myös muihin ruokiin tai ihan vaan pöytämausteena.



- 1 rkl   Paprikajauhe
- 1 rkl   Suola
- 1 rkl   Ruokosokeri
- 1 tl     Chili
- 1 tl     Valkosipulijauhe
- 1 tl     Sipulijauhe
- 1 tl     Mustapippuri (jauhettu)
- 1 tl     Oregano







Sekoita mausteet purkissa sekaisin. Levitä ribsien päälle hiukan öljyä. Levitä tasainen
kerros maustesekoitusta ribsien molemmille puolille.








3. Etikkahöyrytys: 

Etikkahöyry maustaa ja mureuttaa lihaa, Kokeile!
Elä ikinä keitä porsaan kylkeä!
Se tekee siitä sitkeän. Mureuta
liha lempeässä etikkahöyryssä.
Aseta liha höllästi folioon luupuoli
alaspäin. Kaada folion pohjalle
3 rkl omenaviinietikkaa 
ja 3 rkl vettä.
Laita folionyytti uuniin tai
grilliin 100 - 120c asteeseen
1,5 tunniksi.







Lihojen ollessa höyrykylvyssä voit tällä välin asentaa grillin savustukselle soveltuvaksi.


4. Grillin esivalmistelut



Kuvassa Myös hiilikori jonka päällä vesiastia.

Savustaessasi lihoja pallogrillissä asenna grillin pohjalle foliota. Folio pitää grillisi
siistinä ja auttaa tuloilmaa sekä savua ohjautumaan oikeaan suuntaan.












Piippusytytin on hiiligrillaajan ehdoton
työkalu. Hiilet ja briketit syttyvät tasaisesti
ja tehokkasti. Piippusytytin on myös
turvallinen käyttää.









Säädä lämpötila low&slow asentoon 90-120c asteeseen. Ilma-aukkoja säätämällä grillin lämpötilaa voidaan ohjailla suhteellisen tarkasti.
Säätaminen vaatii hieman kokemusta, mutta
saadessasi ne kohdalleen voit merkitä ne
tussilla grillii ja merkkien löytyessä grillistä
on oikean lämpötilan saavuttaminen ensi kerralla
helpompaa.





Tässä vaiheessa on lihat höyrytetty ja grilli sytytetty.
On siis aika siirtyä itse asiaan, eli savustukseen.


5. Savustus

Hickory ja pekaanipuun lastuja.
Nosta lihat folioista 90-120c asteiseen
grilliin epäsuoraan lämpöön. Lisää
hiilille pari kourallista
savustuslastuja ja aseta vesikuppi
ritilälle hiilien yläpuolelle.
Aseta kansi kiinni ja anna savustua
yhteensä 1,5 tuntia (tai kunnes liha alkaa vetäytymään luiden päältä). Lisää grilliin
30min välein savustuslastuja,
sekä tarkista samalla hiilien ja
vesikupin nesteen tilanne. Tarkkaile myös
lämpötilaa, ettei se pääse nousemaan
liian korkealle. Elä avaa grilliä turhaan!




6. Hunaja sinappi soosi ja glaseeraus



- 2 dl     Ketsuppia
- 1 dl     Grillauskastike (valtise mieleinen)
- 0,5 dl   Hunajaa
- 0,5 dl   Sinappia
- 4 rkl    omenaviinietikkaa
- 1 rkl    Fariinisokeri
- 1 rkl    Mausteseosta
- 1 tl     Tabaskoa







Keitä kastiketta kasaan pienellä lämmöllä välillä sekoittaen. Soosin paksuuntuessa
se on valmis käytettäväksi. Voit myös laittaa kattilan lihojen kanssa grilliin,
jolloin se saa mukavaa savun makua ja pysyy lämpimänä.




Lihan alkaessa vetäytymään luiden ympäriltä
on aika aloittaa glaseeraus.
Sivele paksulti kuumaa soosia ribsien
kummallekkin puolelle. Sulje kansi ja
odota 20 minuutia. Toista sively ja Anna
ribsien olla vielä toiset 20min grillissä.
Ribsejä voi tämän jälkeen vielä grillata
hetken suoraan hiiloksen päällä.
Sitten alkaa olemaan valmista...
Nosta lihat folioon ja anna vetäytyä hetki ennen
leikkausta.



Eli aikaa kului kokonaisuudessaan 1,5 tuntia höyrytystä, 1,5 tuntia savustusta ja
n.1 tunti glaseeraus/grillaus.


torstai 24. maaliskuuta 2016

Sticky bbq wings & Blue cheese dip

 

 

                           Tahmaiset bbq siivet & homejuusto dippi

 

 





Nyt aletaan olla jännän äärellä.
Jokaisen itseään kunnioittavan kotirouvan/herran perusresepti.
Tällä lepytellään kiukkuinen ukko/akka tai yllätetään tytöt/pojat
saunaillassa ja kisakatsomossa.

Maistuu parhaalta dipin ja oluen kera. En voi kuin suositella!



Seuraava mausteseoksen määrä on laskettu noin 1kg:lle wingsejä.
Mausteseosta kannattaa tehdä kerralla reilusti enemmän ja säilöä purkkiin.
Tämä käy hyvin mihin tahansa grilliruokaan tai kastikkeeseen yleismausteena.


Mausteet:



- 1 rkl  Suolaa
- 1 rkl  Paprika (jauhettu)
- 1 rkl  Ruokosokeri
- 1 tl    Pippuri (jauhettu)
- 1 tl    Chili
- 1 tl    Valkosipulijauhe
- 1 tl    Sipulijauhe
- 1 tl    Sinappijauhe

Mausteiden ja wingsien
lisäksi tarvii myös tilkan 
öljyä.








Kaatele mausteet kannelliseen purkkiin ja ravista sekaisin. Laita wingsit kulhoon
ja kaada päälle reilusti öljyä ja mausteita (jätä maustetta myös tahmakastikkeeseen).
Sekoittele ainekset keskenään ja anna maustua sen aikaa kun asennat grillin päälle.




Tahmakastike:




1,5 dl  Ketsuppi

0.5 dl  Hunajaa

0,5 dl  Grillikastike

0,5 dl  Vettä

2 rkl   Sinappia

3 rkl   Omenaviinietikkaa

1 rkl   Fariinisokeria (ei pakollinen)

1 rkl   Maustesekoitusta



Kaada ainekset kattilaan ja sekoita muutaman kerran. Kattilan voi laittaa
levylle hiljakseen kiehumaan tai sen voi nakata wingsien kanssa grilliin.






Valmistele grilli epäsuoraan grillaukseen
sopivaksi ja lämmön noustua n.180c
asteeseen laita wingsit ja kastike
ritilälle epäsuoraan lämpöön.
Heitä kourallinen savustuslastuja
hiilille ja laita kansi kiinni.
Anna wingsien grillautua noin 30min
ja sivele sen jälkeen wingsit tahmakastikkeella.
Käännä wingsit ympäri ja toista sively.
Laita vielä kansi kiinni ja anna wingsien
karamellisoitua vielä 15-30 minuuttia.








Homejuusto dippi:



 
- 2 dl   Turkkilaista jogurttia
- 1 dl   Majoneesia
- 1 rkl  Worchesterin kastiketta
- 1 rkl  Sitruunamehua
- 1 tl   Tabasko
- 2 kpl  Valkosipulinkynsi
- 150g   Homejuustoa (sini tai valkohome)

Lisäksi ripaus suolaa, pippuria ja cayanepippuria.








Murskaa valkosipulinkynnet ja murustele juusto. Kaada kaikki aineet kippoon ja sekoita
kunnolla. Heitä dippi maustumaan jääkaappiin vähintaään 2 tunniksi ja herkuttele.










keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Beer can chicken

             

 

                                                      OLUTTÖLKKI KANAA GRILLISTÄ

 

 

 

Totuus tulee usein lasten suusta, tähän minäkin olen törmännyt useaan kertaan.
2 vuotias tyttäreni on innokas kokkailija ja hän onkin usein "apuna"
niin keittiössä kuin grillin ääressä takapihalla.

Viimeksi tätä kanaa tehdessäni tyttäreni kiipesi jakkaralle viereeni ja kävimme
seuraavanlaisen vuoropuhelun:

Tytär: Isi mitä teet?
Isi: Tuota noin, siis kanaahan se isi tekee.
Tytär: Isi mitä laitat kanan pyllyyn?
Isi: MITÄH? ööh... kaljaa...
Tytär: Miksi laitat kaljaa kanan pyllyyn?
Isi: Tuota tuota... hmm... no siitä tulee paremman makuista.
Tytär: Tuleeko??

Tytär tuijotti minua tiukasti silmiin kysyvä ilme kasvoillaan noin
5 sekunnin ajan, jonka jälkeen hän kipusi jakkaralta alas ja palasi
takaisin olohuoneeseen katsomaan teletappeja.

Oluttölkkiä kirjaimellisesti kanan pyllyyn tunkiessani jouduin itsekkin
pysähtymään hetkeksi ja ajattelemaan tarkemmin mitä olin tekemässä.
Lentokyvytön, tehotuotettu hybridi siivekäs oli saamassa kokoonsa nähden
valtavan kokoisen oluttölkin hanuriinsa... onko tässä mitään järkeä?

Hetken asiaa tuumittuani sain asiaan kaksi eri näkökulmaa.

1. Ihminen on vieraantunut elinympäristöstään ja vierastaa kaikkea
mikä liittyy kuolemaan ja elävään ravintoon. Broileri on kehitetty
kasvamaan nopeasti ihmisen ravinnoksi ja sen saa pysymään erityisen
mureana ja maukkaana tunkemalla oluttölkin siivekkään hanuriin.

2. Ihminen on ylittänyt toimivaltansa riistämällä toisen eläimen
hengen ravinnokseen ja hän vielä häpäisee kuolleen eläimen ruumiin
työntämällä esineitä eläinrukan ruumiinaukkoihin. Tämä on syntiä ja
ihminen joutuu tästä syystä ikuiseen kadotukseen.

Ruoan valmistuksen eettiset kysymykset tulevat tässä yhteydessä aika
selkeästi esiin. Niinhän se on että syödä pitää joka tapauksessa, mutta
moraalisia ja eettisiä kysymyksiä on hyvä joskus itse kullakin kerrata.
Miksi ostamme tehotuotettua ja jalostettua broileria, jos olisi
varaa esim. vapaana kasvaneeseen luomu kanaan? Selkeitä vastauksia ja
ehdotonta totuutta tuskin on edes olemassa, mutta omilla pienillä valinnoilla
me kaikki voimme ehkä hieman "parantaa maailmaa" pala palalta. Oli
sitä rahaa tai ei.

Tämän reseptin teen edelleen broilerilla, mutta omatuntoni on puhdas.
Miksikö? Koska tiedän että ensiviikon ruokalistalla käytän proteiinin lähteenä
vain itse pyytämääni riistaa ja kalaa. "Vuoroin vieraissa" onko riittävän Fair play?

Tämä ei tee minusta parempaa ihmistä ja vielä vähemmän parempaa "kuluttajaa",
mutta omatuntooni se tuo viikon ajaksi rauhan :)



Ja sitten itse reseptiin.


1,2 kg   Broileri

Mausteseos
2 tl       Suola
2 tl       Mustapippuri
2 tl       Paprikajauhe
2 tl       Ruokosokeri
2 tl       Sipulijauhe
1 tl       Chilijauhe
1 tl       Timjami

Voiteluun

5 rkl  Öljyä
1 tl    Hunajaa
1 tl    Rosmariini
2 kpl Valkosipulinkynsi

Lisäksi puoleksi juotu oluttölkki.


Suolaa broileri suolaliemessä tai osta valmiiksi suolattu broileri. Sekoita mausteseoksen
aineet keskenään ja hiero kauttaaltaan kanaa. Laita kana jääkaappiin 2 tunniksi
maustumaan. Tee odotellessa mausteöljy valmiiksi. Murskaa valkosipulinkynnet
ja rosmariini kuppiin. Kaada kuppiin öljy ja hunaja, sekoita aineet keskenään.

Ota broileri jääkaapista huoneenlämpöön ja mene valmistelemaan grilli epäsuoraan
grillaukseen sopivaksi. Kanan lämmettyä huoneenlämpöön valele sitä mausteöljyllä.
Tunge tölkki kanan vatsaonteloon ja varmista että kana pysyy pystyssä. Nosta
broileri grilliin "istuvaan" asentoon. Grillaa epäsuorassa lämmössä n.180c asteessa
1,5-2 tuntia (broileri valmistuu lämmöstä riippuen nopeampaakin, mutta varmista
aina kanan kypsyys paistomittarilla!). Valele grillauksen puolivälissä kanaa vielä
kertaalleen mausteöljyllä näin saat siihen herkullisen ja rapean pinnan.


Laita aluslevy/tippa-astia keräämään kananrasvat.






tiistai 22. maaliskuuta 2016

Lähi-idän vartaat

 

 

                                            "Tie juntin sydämmeen käy vatsan kautta"

 



Kulttuurien yhteentörmäykset saavat aikaan hyviä ja huonoja reaktioita. Tällä kertaa
törmäys sai aikaan monta upeaa ruokailukokemusta ja kahden perheen
välisen ystävyyden.

Eräänä aamuna olin normaaliin tapaani hakemassa taloyhtiön postilaatikoilta päivän
lehden. Postia noutaessani huomasin erään naapurustoon kuuluvan postilaatikon
kyltissä uuden nimen. Nimestä ei kantautunut kaikua suomen sukuisuudesta tai
suomalaisista juurista. Nimi oli vaikea lausua ja siinä oli useita vierasperäisiä
kirjaimia... voi helvetti...(ensimmäinen ajatus).

Viikot kului ja viimein sain "näköyhteyden" uusiin tulokkaisiin.
Huntupäinen nainen, kolme lasta ja bin-ladenin näköinen mies kävelivät autoltaan
minua kohti. Tajusin olevani kujalla, jota pitkin pääsee heidän asuntoonsa. Pakotietä
ei ollut ja kohtaaminen tulokkaisiin oli väistämätön. Kädet hikoillen astelin tulokkaita
kohti. Jännitti ihan pirusti koska viimeisin kohtaaminen "ulkomaalaisten" kanssa oli
-90 luvulta, kun Mtv3 kanava lopetti Miami Vicen näyttämisen televisiosta (toinen
Miami Vicen näyttelijöistä oli huomattavasti tummempi kuin toinen...).Keräsin
kuitenkin rohkeuteni ja hieman epäsuomalaiseen tapaan tervehdin heitä vienosti
hymyillen: "päivää". Päivää! vastasi terroristiksi epäileväni mies, päivää! jatkoivat
lapset ja lopulta myös huntupäinen nainen tervehti iloisesti hymyillen. Heidän käveltyä
ohitseni jäin järkyttyneenä keräämään itseäni, kaikki puhuivat selvää suomenkieltä...
mitä v...ua??

Tätä samaa jatkui pitkin talvea, pihalla heidät tavattuani sain osakseni aina iloisen
tervehdyksen, johon ehkä hiukan vaivautuneena aina vastasin. Viimein koitti se päivä
kun vaimoni pudotti uutispommin "ne naapurin ulkomaalaiset ovat kutsuneet
meidät kylään, ruokaakin olisi kuulemma tarjolla"... no voihan nenä!

Koetin suhtautua kutsuun järkeväksi oppimillani tavoilla. Järkeni sanoi:
A: meidät myrkytetään ja uhrataan jumalalle, jota emme tunne.
B: meidät kidnapataan, viedään ulkomaille ja vaaditaan lunnaita.
Sisäinen Indiana Jones ei kuitenkaan antanut periksi, minua kiinnosti ihan tavattomasti
heidän kulttuurinsa, tavat ja tietenkin itse ruoka. Päätöshän siitä tehtiin ja kylään
lähdettiin koko perheen voimin. Heti ovella tuli selväksi, että kulttuurien
kontrasti on huikea. Asunto oli samankaltainen kuin meillä, mutta sangen
erillaisesti sisustettu. Lattiaa peittivät kauttaaltaan paksut kokolattiamatot,
huonekalut olivat itämaisia massiivipuusta tehtyjä taideteoksia ja verhotkin olivat
upeaa silkkiä. Alkoi omat olohuoneen "hienot" valkeat ikean kalusteet tuntua aika halvalta (luultavasti yhtä halvalta kuin ne ostaessa todellisuudessa olivatkin). Nopeasti selvisi,
että talon isäntä on kova tupakkimies. Aikani kuluikin asunnon takapihalla talon
isännän kanssa tupakkia poltellen ja arabialaista kahvia ryystäen, mitä talon emäntä
kuppeihin koko ajan kaateli. Keskusteltiin paljon autoista, perheistä, sekä elämänmenosta
suomessa yleensä. Erityisesti huomasin kuinka hän puhui perheestään. Talon isäntä
oli erittäin ylpeä lapsistaan ja työteliäästä vaimostaan. Minuun tämä perheen kehuminen
teki suuren vaikutuksen, eihän suomalaiset miehet osaa omiaan kehua, vaikka joskus
syytä olisikin.
"kuka hullu sitä omaa akkaansa kehuu" ajattelin ja hekottelin omassa mielessäni.
Keskustelu kuitenkin keskeytyi kun talon emäntä kiikutti takapihalle avonaisen
hiiligrillin ja ison kulhollisen värikästä jauhelihamassaa.
Asiaa, nyt grillataan!
Työnjako oli selvä: miehet grillasivat pääruokaa ja
emännät ahersivat keittiössä lisukkeiden, kastikkeiden ja salaattien kanssa.
Aika kului leppoisasti ruokaa tehdessä ja ennen ensimmäistä haarukallista olinkin
jo unohtanut rotanmyrkyt, syanidit ja kidnappaukset. Ruokaa oli useita eri lajeja ja
se oli aivan taivaallista.
Upeita uusia Makuja ja yhdistelmiä joista en ennen osannut kuvitellakkaan.
Vatsat täynnä lähdimme lopulta kotiin, hyvillä mielin ja onnellisina...



Tosi on, että opin tuona iltana itsestäni ja ympäristöstäni uusia asioita. Asian
jälkipuintia voisi jatkaa loputtomiin, mutta jätän tämän nyt tähän ja keskityn
nyt ruokaan, niin kuin tuona iltanakin tein. :)




Lähi-idän keittiössä käytetään monesti yksinkertaisia raaka-aineita ja mausteita,
siksi onkin syytä panostaa hyviin ja laadukkaisiin tuotteisiin ja jättää turhat
soosit ja maustesekoitukset muihin ruokiin.

Näitä tarvii jauhelihavartaisiin:

Käytä tähän mieluiten vähärasvaista naudanlihaa.


500g       Hyvää naudan jauhelihaa
1 kpl       Kananmuna
1 kpl       Sipuli (pieneksi silputtu)
3 kpl       Valkosipulinkynsi
1 puntti  Korianteri
1 tl          Suolaa
1 tl          Mustapippuri
0,5 tl       Juustokumina
0,5 tl       Kaneli 

Lisäksi vedessä liotettuja varrastikkuja
 








Silppua korianteri, sekä sipulit pieneksi. Lisää kaikki ainekset kulhoon ja sekoita
kunnolla sekaisin. Sekoita kunnes massaan alkaa tulemaan hieman sitkoa.
Taiteile massaa varrastikkujen ympärille tasaiseksi pötköksi. Sivele vartaisiin
hieman öljyä ja jätä ne odottamaan leikkuulaudalle.
Mene valmistelemaan grilli suoraan grillaukseen soveltuvaksi.
Grillaa vartaita kohtalaisella lämmöllä muutama minuutti joka puolelta
kunnes ne ovat kypsiä.







Joulupukin tuoma riisipussi.

Lisukkeeksi tähän soveltuu parhaiten itämainen
riisi. Silmäni avautuivat uuteen maailmaan
maisteltuani naapurin huntupäisen rouvan
valmistamaa riisiä. Maku oli pehmeä ja
kermainen, täysin toisenlainen kuin mitä
olemme suomessa tottuneet syömään.

Kannattaakin käydä tutustumassa etnisiä
elintarvikkeita myyviin liikkeisiin ja kysellä
myyjältä opastusta eri riisilajien eroista. Itse
kehuin vuolaasti naapurin riisiä ja
kuinkas ollakkaan itse joulupukki toi
minulle joululahjaksi suuren pussin
kyseistä riisiä. ;)












Myös riisinvalmistukseen sain näppärän neuvon: 1 kuppia riisiä ja
2 kuppia kiehuvaa vettä. Laitetaan kattila hiljaiselle tulelle ja kansi päälle.
10min päästä saat täydellistä riisiä.



Riisin lisukkeet:
Pähkinöitä riisiin?? Kyllä!

Riisin lisukkeiksi kannattaa
ehdottomasti kokeilla
voissa paahdettuja pähkinöitä,
sekä persilja sipuli silppua.

Paahda valitsemiasi
pähkinöitä voissa ja niiden
alkaessa tummumaan
kaada voi ja pähkinät
valmiin riisin päälle.

Persilja ja sipuli hakkelus
tuo riisiin mukavaa lisämakua,
sekä näyttävän ulkonäön.




Näyttävää ja hyvää!























maanantai 21. maaliskuuta 2016

Porsaan kylkirulla

        

 

                                       YRTEILLÄ TÄYTETTY PORSAAN KYLKIRULLA

 



Tässä alkaa olemaan porsaanliha parhaimmillaan. Erittäin rapea nahka, mehukas
liha, sekä upea ulkonäkö tuovat näyttävyyttä ja juhlan tuntoa grillipöytään.
Pidä kuitenkin varasi ettet jää ilman, sillä nämä viedään käsistä!





Mitä tarvitsee?

- 2-3 kg   Porsaankylkeä.
- 1 puntti Timjami
- 1 puntti Basilika
- 6 kpl     Valkosipulinkynsi
- 1 rkl      Fenkolinsiemen
- 1 rkl      Suola
- 1 rkl      Salvia (kuivattuna)
- 1 rkl      Rosmariinia (kuivattuna)
- 1 rkl      Mustapippuri
- 1 dl       Oliiviöljy

Lisäksi haudutinliemeen Siideriä, omenamehua ja omenaviinietikkaa. 


Leikkaa porsaankylki luuttomaksi perhosleikkeeksi (lihakauppias auttaa) ja
levitä pöydälle. Kuivaa kylki kauttaaltaan ja tee terävällä veitsellä pitkiä
viiltoja kyljen nahkapuolelle. Hiero nahkapuolelle suolaa ja oliiviöljyä.
Käännä kylki toisinpäin ja aloita täytteen teko. Laita mortteliin valkosipuli,
suola, pippuri, fenkolin siemenet, sekä salvia. Jauha tahnaksi ja lisää mortteliin
muutama ruokalusikallinen öljyä. Levitä tahna tasaisesti kyljen lihapuolelle.
Hakkaa tuore yrtit pienemmäksi ja levitä ne tahnan päälle.




Kääri liha tiukaksi paketiksi ja sido paistinarulla kiinni. Varmista kääriessä,
että nahkapuoli jää päälimmäiseksi. Lorauta lopuksi rullanpäälle lisää öljyä.




Jätä liha pöydälle ja mene asentamaan grilli epäsuoraan grillaukseen
soveltuvaksi. Lämpötila grillissä voi olla aluksi suurehko 200-250c,
joten anna grillin lämmetä kunnolla.





Lisäksi laita grilliin lihalle
tippa-astia, mihin voit halutessaan
kaataa haudutinliemen (siideri,
omenamehu, etikka). Haudutin liemen
höyry rapsakoittaa nahkaa ja
tuo paljon lisämakua lihaan!






Nosta liha grilliin ja heitä halutessaan muutama savustuslastu hiilille.
Anna lihan olla grillissä 1 tunti ensin kovemmalla 200-250c asteen
lämmöllä ja laske lämpöä tämän jälkeen 140-170c asteeseen.
Paistoaika on yhteensä n. 2 tuntia, mutta suosittelen jälleen paistomittarin
käyttöä parhaan lopputuloksen saavuttamiseksi! Possu on mehukkaimmillaan
63-73 asteen lämmössä.